Lainaa.com

Luokittelematon,Ryhmärakennuttaminen,yhteisöasuminen

Asukkaiden ja suunnittelijoiden tiedonvaihdosta

28.12.2013, timppa

Pari tarinaa matkan varrelta:

Soitin takan asentajalle ja kyselin ohjeita takan lämmittämisestä ja muutakin takan käyttöön liittyvää. Olimme piirtäneet takan omaan suunnitelmaamme olohuoneen nurkkaan 45 asteen kulmaan. Kävi kuitenkin ilmi, että arkkitehti oli sijoittanut sen parvekeseinälle suoraan fasadi kohti portaikkoa eikä kohti olohuoneen keskustaa. Rakentajat olivat soittaneet takan asentajalle ja kysyneet, voiko asennon vielä muuttaa. Hän ihmetteli, miksi yhteyttä otetaan vasta nyt. Minulle kertomansa mukaan oli sanonut heti piipun reiän nähtyään, että ei takkaa voi noin asentaa ja kysynyt onko asukkaan mielipidettä ja hyväksyntää kysytty. No, ei ollut ja lopputulos on, että takkaa käännettiin paikallaan noin 25-30 astetta. Toki se on paremman näköinen kuin suoraan nurkkaan tuijottaessaan, mutta ratkaisu ei ole kunniaksi takan asentajalle, joka kyllä oli ilmaissut selkeästi eriävän mielipiteensä. Tarinassa on muitakin yksityiskohtia ja sivujuonteita, jotka ilmentävät sitä kuinka suunnittelijoiden kommunikointi asukkaan suuntaan ei ole toiminut.

Toinen tarina: Siinä ainoassa arkkitehtitapaamisessamme sovimme, että yksi asunnon neljästä ulko-ovesta poistetaan kokonaan (näin myös tehtiin) ja yksi jätetään ulko-ovena paikoilleen, mutta sisäoven tilalle tehdään tiilimuuraus, jonka joku tuleva asukas voi sitten halutessaan purkaa ja ottaa oven käyttöön. Tämä muutos oli merkitty juuri näin kaikkiin niihin piirustuksiin, jotka käsiemme ja silmiemme kautta koko rakennsuajan kulkivat. Yllätys olikin suuri kun asukastarkastuksessa löysimme sisäoven. Niinpä ”ensimmäinen remonttimme” olikin repiä uusi sisäovi pois paikoiltaan ja peittää aukko vanerilevyllä ja tasoittaa koko keittiön seinä cyproc-levyllä.
HTH:n asentajat olivat soittaneet muutama viikko aiemmin ja kysyneet, mille korkeudelle seinälle tuleva kaappiryhmä asennetaan? Kun sisustusuunnittelijamme myöhemmin kysyi heiltä, miksi he eivät reagoineet siihen, että kaappeja ei voi asentaa, kun siinä kohdalla on oviaukko, vastaus kuului: ”Ei reagoitu, koska meille sanottiin, että siihen tulee tiilimuuraus.” Jossain päin rakentajaorganisaatiota oli siis ollut myös oikea tieto, mutta tekemättä se jäi ja asukkan työksi.

Tässä oli siis vain kaksi tarinaa. Tästä asunnosta voisin kertoa lukuisia muita vastaavia esimerkkejä, mutta tämä riittäköön. En näet ole näitä kertomassa millään viekkaudella tai vääryydellä, vaan siinä vilpittömässä tarkoituksessa, että tulevat ryhmärakentamishankkeet ottaisivat oppia ja järjestäisivät asiansa paremmin. Sen voisi kiteyttää vaikka näin: enemmän asukastarkastuksia rakennusaikana. Protokolla kaikkien muutosten, olivat ne sitten asukas- tai suunnittelijalähtöisiä, kirjaamisesta nähdyiksi ja hyväksytyiksi. Muutostöiden hinnoittelu läpinäkyväksi ja helpoksi. jne.

Se menneistä. Nykyelämästä on sanottava, että joulu yhteisötalossa oli yllättävän hauska. Aaton puurotilaisuus joulurauhan julistuksineen oli hieno. Tunnelma oli mukava ja ihmisillä hyvä tahto. Monenlaista aktiivisuutta alkaa pikku hiljaa ilmetä. Ne asukkaat, jotka ovat jo toipumassa muuttostressistä, kiinnostuvat niin takkahuoneen, saunojen kuin olo- ja askerteluhuoneen yhteisestä käytöstä. Jatkossa on siis odotettavissa mukavaa yhteiseloa ja yhteistilojen käyttöasteen nousua. Muutaman viikon päästä alkaa myös kirjastotoiminta lopulta viritä ja myös ruokailut alkavat tammikuussa.

Innolla odotan myös yhteisöllisyyskurssia tammikuun alkupuolella. Ainakin viimeksi Koti kaupungissa yhdistyksen  järjestämänä se oli todella antoisa.

, , , , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *