Formula 1 VPN-Suomi

Ryhmärakennuttaminen,yhteisöasuminen,yhteisöllisyys

Sisustus kuntoon

23.05.2013, timppa

Huhtikuun lopun asukaskokous päätti keskustelun jälkeen suosittaa hallitukselle, että se myöntäisi rahat uuden sisustussuunnitelman tekoa varten. Maltan käyttämä sisustussuunnittelija, Protest Design, ei onnistunut ottamaan asukaspalautetta huomioon, eikä ”pankkisalimaiseksi” moitittu sisutus ole muuttunut asukkaiden toivomaan suuntaan. Nyt olemme tilanteessa, jossa syntyy kaksi suunnitelmaa, ainakin kalusteiden osalta: PD:n suunnitelma, jota vielä kehitetään kesäkuun puoleenväliin asti ja From toimiston tekemä uusi, jonka laatiminen alkaa kesäkuun toinen päivä sunnuntaina asukkaiden palautekokouksella Metropoliassa klo 18:15. Uusi suunnitelma voi hyödyntää myös kierrätysmateriaaleja tai erikseen teetettyjä kalusteita. Luvassa pitäisi olla enemmän Maltan näköinen ja asukkaiden toiveet paremmin huomioiva suunnitelma, joten tällä kertaa kannattaa mennä paikalle, ettei tämä tilaisuus saada tiloista viihtyisämmät ja enemmän yhteisen kodin näköiset mene sivu suun.

Kun molemmat suunnitelmat ovat valmiit, ne esitellään kumpikin vuorollaan asukkaille, ja hallitus valmistelee syyskuun alun yhtiökokoukseen päätösesityksen, miten niitä käytetään, ja mikä suunnitelma toteutetaan. Jollei hallitus pääse asiasta yksimielisyyteen, voi asukaskokous joutua äänestämään asiasta. Tästä syystä kaikkien on syytä seurata suunnitelmien kehittymistä ja perehtyä niihin, että päätökset tehdään faktojen, ei mielipiteiden tai arvovalta-asioiden pohjalta.

Itse olen pettynyt PD:n suunnitelmien kylmään ja valjuun henkeen, laitosmaisuuteen, ja siihen, että palautetta, jota olen todella monessa yhteydessä yrittänyt sinne päin antaa, ei ole otettu huomioon. Sitä innokkaampi olen nyt seuraamaan ja tukemaan tätä uutta suunnitelmaa, josta toivon enemmän asukkaiden ja heidän arvojensa näköistä.

, , , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *