Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luokittelematon

Joulun alla

23.12.2012, timppa

Toissasunnuntaina oli Maltan yhtiökokous ja Hemistanin pikkujoulu Ruoholahdessa Wellamon kerhotilassa. Viimeinen pikkujoulu vuokratiloissa. Seuraavaa vietetään jo Maltan omassa talossa.

Yhtiökokouksessa oli ainoana asiana Maltan tontin ja sillä olevien rakennusten panttaus. Tähän myönnettiin puheenjohtajille valtuudet. Summa on suuri ja taisikin olla monen läsnäolijan elämässä suurin taloudellinen päätös, mitä ovat olleet tekemässä. Sinänsä kyse on rutiinisasiasta, josta on sovittu jo urakkasopimusta solmittaessa. Hartela tarvitsee pantin siitä osasta urakkaa, jolle he myöntävät meille maksuaikaa ennen urakan valmistumista.

Pikkujoulu sujui totuttuun tapaan nyyttäriherkkujen ja puheenjohtajien puheiden kera. Läsnä oli vain muutama muu kuin maltalainen, joten kehitteillä olevista uusista ryhmärakentamishankkeista ei nyt kuultu.

Joku viikko sitten postiluukusta tupsahti Kaupungin tiedotuslehti. Siinä rakennusviraston päällikkö kertoili heidän yhteyksistään Berliiniin ja että sieltä he tuovat mm. ryhmärakentamisosaamista Helsinkiin. Jäin pohtimaan asiaa. Kyllähän Berliinissä on varmasti mukava käydä kollegoita tapaamassa, mutta kyllä Saksan asumisen ja asuntojen omistamisen muodot ovat niin erilaiset Suomeen verrattuna, että niiden mukaisen ryhmätoiminnan tuominen Suomeen vaatii enemmän kuin mielikuvitusta. Olisihan sitä lähempänäkin kokemusta ja uutta tietoa asiasta. Pahin kitkapinta on suunnittelijoiden ja rahoituksen rajapinnoilla suhteessa rakennuttajaryhmään. Eikä myöskään ryhmän organisointi ja toiminta ole yksinkertaista tai helppoa. Yhdessä kokemuksia läpikäymällä olisi mahdollista kehittää toimivampaa yhteistyötä tulevaisuudessa.

Maltan asuntojen asukasmuutokset ovat nyt vaiheessa, jossa ns. on pullat uunissa eli kaikki muutokset ja suunnitelmat on tehty ja nyt odotetaan, minkälaisilla hinnoilla ne saadaan toteutettua. Itkua ja hammasten kiristystä saattaa olla vielä edessä, sillä muutokset tulevat osoittautumaan halvemmiksi kuin tilaaja on kuvitellut…

Kaikesta huolimatta alamme olla vaiheessa, jossa raskain on takana ja voimme lasketella alamäkeä kohti uutta kotiamme. Siinä mielessä oli oikein antoisaa osallistua viime viikon keskiviikkona rakennusryhmän kokoukseen: siellä käsiteltiin yhteistilojen sisustusta ja kalustusta. Tämä on asia, joka on meille kaikille tärkeä. Näiden ratkaisujen kanssa tulemme yhdessä elämään ja näitä seiniä, lattioita ja kalusteita yhteisissä tiloissamme katselemaan seuraavat vuosikymmenet. Kokous kävi pitkän ja rakentavan kesksutelun eri vaihtoehdoista. Toivottavasti sisutusuunnittelijamme, vaikka eivät kokouksessa paikalla olleetkaan, saavat kokouksen pöytäkirjan ja viestinviejien avulla suunnitelmat tyydyttävälle tasolle ensi vuoden alkupuolella.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *